Have Any Questions? info@gaming-warehouse.com

Tanska – Uhkapelaamisen tulot laskenut pitkästä aikaa

Uhkapelaamisen nettotulot ovat laskenut 8,7 prosentilla vuosittaisraportin mukaan. Tämä johtuu pelipaikkojen sulkeutumisesta Covid-19 pandemian ja sen tuomien rajotteiden vuoksi. Viimeksi tulojen lasku vuosittaisraportissa oli vuonna 2012.

Nämä luvut julkaistiin Tanskan kansallisen peliviranomaisen ja valvojan, Spillemyndigheden:n toimesta. Se näyttää vuoden 2020 tulojen määräksi 6 miljardia Tanskan kruunua joka on euroissa 806,7 miljoonaa. 2019 tulot olivat 6,57 miljardia kruunua eli huomattava lasku.

Tulot olivat vakaassa kasvussa vuodesta 2012 lähtien mutta fyysisten myyntipisteiden sulkeutumisten myötä sekä tapahtumien peruuntumisien vuoksi tulot ottivat osumaa. Jokainen valtio on kokenut samankaltaisen iskun rahapelaamisessa sekä myös muilla aloilla on nähty sama kaava.

Tanskan nettikasino toimi päätoimisena tulonlähteenä viime vuonna ja ensimmäistä kertaa sen tulot nousivat 2,45 miljardiin kruunuun.

Spillemyndigheden kertoi että tähän oli syynä pelaajien siirtyminen nettikasinolla hallituksen asettamien rajoituksien vuoksi. Aivan samalla tavalla on myös täällä Suomessa kääntynyt asiat. Viranomainen kertoo myös että tuo 4,5 prosentin nousu nettipelaamisessa on silti huomattavasti vähemmän kuin aikaisempi vuosittaiskasvu tuloissa joka oli 13 prosenttia 2012 lähtien.

Tottakai nuo tulot ovat pienemmät kun ei ole voitu pitää fyysisiä kohteita auki mutta onhan tuo 4,5 prosentin nousu nettipelaamisen markkinoilla kova luku. Kuitenkin nettikasinot ovat vuosi vuodelta vakiintuneet pelaajien pelitapoihin.

”Jotkut varmasti jo ennusti nettipelaamisen kasvun markkinoilla nyt kun kerta fyysiset pelihallit sekä kasinot ovat olleet kiinni. Se on huomattavasti rajoittanut pelaamisen ja vedonlyönnin mahdollisuuksia.” Näin kertoo Spillemyndighedenin toimitusjohtaja Anders Dorph.

Suomessa nyt ainakin pikkuhiljaa aletaan kesän myötä siirtymään normaaliin elämään. Ensiviikosta aukeaa jo baarit ja ravintolat ja saavat olla taas viiteen asti aamuyöstä auki. Ehkä jopa pääsemmekin joulukuussa testaamaan Tampereen tulevaa uutta kasinoa heti kun se aukeaa. Tästä kirjoitamme vielä myöhemmin lisää Viihdecornerissa.

Tämänkin artikkelin teille suomensi ja toi Pelaajan Varasto sekä Carnival News. Mikäli kyseinen artikkeli kiinnostaa niin sen voi lukea kokonaisuudessaan englanninkielisenä täältä. Olethan jälleen huomenna kuulolla pelimaailman uusimmista tuloista ja menoista! Ei muuta kuin kohti normaalia arkea.

Vastaa