Battlefield 6 tulee ensi vuoden lopussa
Yksiä tunnetuimpia pelisarjoja kautta aikain on Battlefield ja sen kehittäjä on myös sekä tunnettu että arvostettu DICE joka on tuonut meille pelaajille monta hyvää muistoa. Moni edelleen pelaa sarjan kolmatta ja neljättä osaa, lähes tuhat pelaajaa molemmissa mutta vielä enemmän pelaajia löydät Battlefield 1 monipelistä. Miksi pelillä joka on julkaistu 2016 säilyttää vieläkin ison pelaajakunnan? Moni jotka pelasi Battlefield 5 peliä, tietää miksi, kyseinen julkaisu ei ollut sarjan hohdokkain eikä se myöskään kantanut perinnettä oikeastaan ollenkaan. Suurimmat syyt siihen oli kiireinen aikataulu sekä työpula.

Nyt kuitenkin tuleva julkaisu sarjassa näyttää valoisammalta kuin edeltäjänsä. EA kertoi että he antavat kokonaisen vuoden pelistudiolle että he pystyvät kunnolla hiomaan luomustaan.
DICE kertoi että peli on ihan toisella tasolla kuin mikään aikaisempi sarjan peli, aseiden, karttojen sekä pelimuotojen kohdalla siis. DICE aikoo puristaa kaiken irti uuden sukupolven konsoleista sekä teknologiasta nyt kun ne ovat oikeasti huippuluokkaa. DICE:n käyttämä Frostbite pelimoottori onkin yksiä parhaimpia maailmassa ja olemme jo nähneet paljon mihin siitä on mutta emme ole edes päässeet raapaisemaan pintaa.
Battlefield 6 palaa jälleen moderniin aikaan, jättäen historialliset maailmansodat taakseen. Me täällä kerromme myöhemmin vielä lisää aiheesta kun saamme lisätietoja.